Retikan Blogi

Toukokuu oli opintojeni erikoisin kuukausi. Toki ensimmäisenä vuonna jokainen kuukausi on tuntunut erikoiselta, uudelta ja jännittävältä. Toukokuu erottui kuitenkin kaikkein eniten, koska en viettänyt sitä Kuopiossa vaan Seinäjoella.

Kuukaudesta teki erikoisen se, että olin harjoittelussa ja se, että en asunut kotona. En koti-kotona enkä myöskään Kuopion kotona, vaan asuin siskoni luona. Asumisjärjestelyihin oman mukavan sävyn teki se, että siskollani ja hänen miehellä on kaksivuotias tyttö, joka on kummityttöni. Tuntui siis siltä, että jonkinlainen harjoittelu jatkui kotiin päästyäkin. Piti jaksaa illalla vielä touhuta pienen höpöttäjän kanssa ja selvitä välillä parin tunnin yöunilla työpäivästä. Pääsin myös leipomaan pienelle lettipäälle Titi-nallekakun syntymäpäivänä ja sain piristäviä yllätyshalauksia tytöltä, joka alkoi pitää minua osana perhettä ja puhuu hän edelleenkin, että minun pitäisi tulla KOTIIN.

Toukokuu oli siis harjoittelua. Päätin tehdä harjoittelun jo fuksivuonna, jotta se olisi sitten pois alta. Mielestäni se oli hyvä päätös, koska sain siitä ihan hirveästi irti, vaikka en vielä pitkälle ole opinnoissani päässytkään. Olin siis harjoittelussa sairaalan ruokapalvelussa. Suosittelen ruokapalveluharjoittelua lämpimästi kaikille. Itse pidin siitä valtavasti, koska muutenkin viihdyn hyvin keittiössä ja nyt pääsi kokeilemaan jotain uutta: miten valmistetaan sadoille ihmisille ruokaa ja miten koko ruokapalvelu pyörii.

Suurien ruokamäärien valmistamisen lisäksi pääsin valmistamaan esimerkiksi gluteenitonta kauraleipää. Ilman ohjetta. Se oli mielenkiintoinen hetki, kun minulle kerrottiin mitä minun on määrä tehdä, mutta ei siinä auttanut kuin ryhtyä leipomaan. Leivästä tuli kuin tulikin ihan syötävää. Pääsin koettelemaan taitojani myös kiisselin ja kastikkeiden valmistamisessa ilman sen tarkempia reseptejä. Oli mukavaa huomata, että kaikki yleensä sujui ongelmitta.

En kuitenkaan ollut koko kuukautta keittiössä vaan olin tutustumassa myös elintarvikkeiden hankintoihin, ruokalistasuunnitteluun, erityisruokavalioihin, keskitettyyn ja hajautettuun ruoanjakoon, ravitsemusterapeutin tehtäviin ruokapalvelussa sekä äidinmaitokeskuksen toimintaan, missä pääsin esimerkiksi mittaamaan rikastettua maitoa ruiskuihin keskosia varten. Pääsin siis näkemään miten ruokapalvelu pyörii suunnittelusta aina tiskien ja kärryjen puhdistamiseen asti.

Tutustuin kuukauden aikana monipuolisesti siihen, miten sairaalan potilaiden ja muiden asiakkaiden ravitsemuksesta huolehditaan vauvasta vaariin. Kuukausi oli kyllä huikea, vaikka välillä laitoinkin vain astioita tiskiin tai pesin lattioita. Mutta kaikki tehtävät ovat tärkeitä osia ruokapalvelun toimintaa ja olivat mukavaa vaihtelua luennoilla istumiseen.

Haluan vielä loppuun jakaa teidän kanssanne ihanan kummityttöni viisauden: Illalla hän sanoi, että aurinko menee kotiin. Kysyin häneltä sitten, että missä auringon koti on. Kummityttöni mietti hetken ja vastasi sitten ”KANANMUNASSA”.

Ihanaa ja aurinkoista loppukesää!

Sofia, Retikan sihteeri

Krista Heikkalan suunnittelema, uusi Retikan logo on nyt vihdoinkin julkaistu. Logon suunnittelu oli pitkäaikaisen työn ja tuskan takana. Sen värejä on muutettu lukuisia kertoja, käärmeen kurveja ja omenan muotoa säädetty moneen otteeseen. Lopputuloksena syntyi kolme erilaista logovaihtoehtoa, joista lopulta äänestimme syyskokouksessa voittajan. Sanokaa siis hyvästit keltapohjaiselle, jo hieman vanhentuneelle matoiselle omenalle ja tervehtikää uutta uljasta logoamme!

Rakkaudella,

Retikan hallitus 2017

Mitä kakkosvuoden loppusyksy pitää sisällään ja mitkä tunnelmat ovat aivan joulukuun kynnyksellä? Kokonaisuutena syyslukukaudelle on mahtunut hurjan paljon: olemme syksyn aikana päässeet vierailemaan KYS:illä haastattelemassa ensimmäisiä oikeita potilaita ja tekemään ravintoanamneeseja, opiskelleet lyhyesti toksikologian ja farmakologian perusteita sekä perehtyneet epidemiologian ja biostatistiikan saloihin. Sattuipa samalle syksylle koko yliopisto-opintojen ainoa ruotsin kurssikin (hjälp mig) kuin myös puheviestintää englanniksi (well that’s quite alright). Koska tavoitteelliset 60 opintopistettä ei toisena lukuvuonna pelkästään perusopinnot käymällä täyty, on tavanomaista valita myös  vapaavalintaisia opintoja: jotkut suorittavat urheiluravitsemuksen perusteita, toiset orgaanisen kemian ja kolmannet terveyden edistämisen kursseja. Omaa lukujärjestystä ovat täyttäneet psykologian kurssit, joista ehkä kiinnostavin persoonallisuuspsykologian perusteet on vielä tammikuussa tuloillaan. Tähänkin syksyyn on siis mahtunut paljon, ja tenttejä sekä muita pakollisia (ruotsin) tehtäviä on kieltämättä välillä tuntunut pursuavan ovista ja ikkunoista. Kaikesta on kuitenkin lopulta selvitty – eikä se loppusuoralla oleva ruotsin kurssikaan tunnu enää niin kauhealle, kuin mitä se alkusyksystä antoi olettaa.

Ainejärjestöpuolella retikat ovat tänäkin vuonna järjestäneet syysmyyjäiset leipomalla suussasulavaa porkkanakakkua, josta tuli erinäisten kommelluksien kautta jälleen kerran todella maistuvaa (allekirjoittaneen vahvistuksella.) Kulttuurivastaavana pääsin järjestämään retikkalaisille opiskelijabudjettiin sopivan leffaillan Scalassa, ja aputuutorina ehdin olla järjestämässä myös suomijuntti -teemalla fuksisitsejä. Tutor-toiminta on muuten sellaista, jota todellakin voin suositella jokaiselle vähänkään toisten ohjaamisesta ja auttamisesta kiinnostuneille – siinä pääsee pienellä työmäärällä tutustumaan niin oman kuin muidenkin ainejärjestöjen ihmisiin ja tapahtumiin.

Tulevista ainejärjestötapatumista on oikeastaan jäljellä enää yksi: Retikan pikkujoulusitsit. Valmistelut tämän, ehkäpä vuoden kohokohdaksikin nimetyn tapahtuman toteuttamiseksi, ovat jo kovassa vauhdissa. Muutaman päivän päästä Puikkari täyttyy 20-luvun teemaan pukeutuneista, hyvästä ruoasta ja tunnelmasta nauttivista retikoista. Kyseessä ei ole aivan tavanomaiset sitsit, sillä tässä tapahtumassa pöytätavoilla ja ruoan tasolla on itse asiassa jokin merkitys – onhan kolmen ruokalajin menukin kokonaan retikan miesten kokkaamaa. Hyvän ruoan ja seuran pariin on hyvä päättää tämä varsin tapahtumarikas syksy, ja uskallan veikkailla, että keväästä on tulossa vähintäänkin yhtä vauhdikas!

Loppusyksyn kuulumiset kirjoitti
Kulttuurivastaava Leea Koponen