6.45 Herätyskello soi. Päätän torkuttaa vielä hetken, koska ollaan varattu kurssikavereiden kanssa ryhmätyötila kahdeksaksi eikä tarvitse kiirehtiä luennolle. Treffit on onneksi sovittu vasta vartin yli.
7.30 Nousen ylös ja totean, että pian tulee kiire. Heitän perinteiseen tapaan puuron mikroon ja leivän paahtimeen ja menen laittautumaan. Totean, että tänään ei huvita panostaa, joten vedän hiukset ponnarille, heitän löysän hupparin päälle ja vedän mukavat farkut jalkaan. Mikro piippaa sopivasti, siispä aamupala naamariin, reppu selkään ja menoksi.
8.17 Saavun tuttuun tapaan pari minuuttia myöhässä ja kaverit ovat jo kaikki paikalla. Vaihdetaan kuulumisia ja mietitään, mistä aloitettaisiin. Molekyylibiologian oppimistehtävä on työn alla, ja päätetään tehdä se yhdessä loppuun. Luennot alkavat kymmeneltä, joten meillä on hyvin aikaa paneutua tähän.
10.00 Jes! Saatiin oppimistehtävä tehtyä ja suunnataan kohti Retikan huonetta. Onneksi joku on keittänyt kahvit valmiiksi, napataan sumpit mukaan ja suunnataan luennolle. Luennon aiheena on ”Miten kromosomeja tutkitaan?”. Yritetään parhaamme mukaan keskittyä aiheeseen, mutta iltapäivän ravitsemuspolitiikan esitelmät pyörivät jo mielessä.
11.30 Päätetään lähteä muutaman kurssikaverin kanssa hieman aikaisemmin luennolta, että ehditään syömään ennen kahdeltatoista alkavaa kakkosvuoden kurssin seminaaria. Olemme lukeneet perusopintoja avoimessa yliopistossa ennen varsinaista sisäänpääsyä, joten olemme jo ensimmäisenä vuonna mukana parilla kakkosvuoden kurssilla. Ruokalassa ei onneksi ole vielä jonoja ja tutkitaan, mitä tänään syötäisiin. Päädytään salaattibuffetiin, koska se näyttää tänään houkuttelevimmalta.
15.15 Kolmen tunnin seminaari ja esitelmät ohi, huh. Semman piti kestää neljään asti, joten tuntuu lottovoitolta päästä lähtemään jo hieman aikaisemmin.
15.32 Laitan fuksikaverille viestiä ja kysyn, onko hän menossa tänään yliopistoliikunnan järjestämälle akrobatiatunnille, missä ollaan käyty yhdessä jo useamman kerran. Hän ja pari muutakin fuksia ovat menossa, joten päätän ilmoittautua myös. Ehdin vielä hyvin kotiin syömään pientä välipalaa ja vaihtamaan trikoot jalkaan ennen viideltä alkavaa tuntia.
16.56 Juuri ajoissa. Tänään tunnilla ei ole ruuhkaa. Haetaan jumppamatot salin nurkasta ja jäädään odottelemaan ohjaajaa.
18.00 Akrobatiatunti ohi. Totean jälleen kerran, että pitäisi hieman enemmän panostaa venyttelyyn ja kehonhuoltoon. Jumi on voimaa, sanotaan, vai onko sittenkään… Tänään venyteltiin selkää mitä ihmeellisimmissä asennoissa seinää vasten ja ihaillen katselin taitoluistelua harrastaneen kaverini liikkuvuutta. Ehkä joskus taivun itsekin… Meillä oli kuitenkin hauskaa ja tullaan taas varmasti uudestaan. Josko päästäisiin päälläseisonnan tai käsilläseisonnan pariin pitkästä aikaa.
18.22 Saavun kotiin ja avaan puhelimen. Fuksiryhmä on taas täyttynyt viesteistä ja pari kaveria on pitämässä leffailtaa. Kurkkaan kalenteriini ja totean, että aika moni deadline häämöttää, mutta päätän silti lähteä vielä mukaan, olenhan ollut jo aamulla ahkerana tekemässä oppimistehtävää.
18.30 Otan pikasuihkun, paistan munakkaan ja heitän joukkoon jääkaapista eiliseltä ylijääneet herkkusienet, paprikat ja babypinaatit.
19.00 Lainaan poikaystävän pyörää, koska omani on jäätynyt pihalle, pitikin jättää se siihen päivällä. Nappaan vielä reppuun haalarit, ompelutarvikkeet ja muutamat ompelemattomat merkit ja suuntaan keskustaan.
19.45 Päätetään katsoa Cinderella – Tuhkimon tarina, koska se on saanut hyvät arvostelut. Laitetaan tee hautumaan ja todetaan, että taas tekisi mieli jotain makeaa, vaikka viikonloppuna on just tullut vedettyä herkkuöverit. Päätetään pienen pohdinnan jälkeen suunnata läheiseen K-Marketiin hakemaan jotain pientä, koska pitäähän leffaillassa olla naposteltavaa.
20.00 Napataan kaupasta mukaan kaverin suosittelemia lakritsitaateleita (!!!!) ja suklaata.
20.30 Sitten leffan pariin! Leffa osoittautui nappivalinnaksi. Saatiin kunnon flashbackit lapsuuteen katsoessamme Tuhkimoa ja mussutellessamme lakritsijauheella kuorrutettuja taateleita, jotka maistui muuten just siltä lapsuudessa kioskilta ostetulta hockeypulverilta. Nam.
23.00 Ah, ihanaa olla kotona. Rakastan päiviä, kun on paljon mukavaa ohjelmaa ja varsinkin leffaillat keskellä viikkoa on ihan parasta! Huomenna luennot alkavat vasta kymmeneltä, mutta päätän käydä uimassa ennen sitä. Siispä kello soimaan seitsemältä ja unten maille.
23.06 Poikaystävän kuorsausta.