Kahden retikan testiryhmä kävi 29.9.—1.10. Kolilla ottamassa selvää, onko jo perinteeksi muotoutunut KuoLO:n vaellusviikonloppu hurjan maineensa veroinen.
Kyseessä on patikkaretki, jolla Kolin kansallispuiston Herajärven kierros tarvotaan yhteen putkeen. Vaeltajat jakautuvat oman harkintakykynsä mukaan 40km ja 60km kulkeviin ryhmiin. Lähtö on illalla; kävely jatkuu yön läpi ja kestää vauhdista riippuen pitkälle seuraavaan iltapäivään asti. Perillä odottaa lämmin sauna ja mökkiin varatut palautumisherkut.
Huomattavat korkeusvaihtelut ja polun epätasaisuus tekevät Kolin maastosta melko vaativan ja siten myös hidaskulkuisen. Haavereihin ja uupumiseen ollaan varauduttu: KuoLO korjaa matkalle hyytyneet retkeilijät mustalla pakettiautollaan. Kunnianhimoisina eliittivaeltajina me retikat aiomme marssia täyden kierroksen. Odotukseni ovat korkealla, sillä viimesyksyinen 40km oli haastavine sääolosuhteineen mahtava ja unohtumaton elämys.
Varsinaista retkeä edeltää pakkaaminen sekä massiivinen hiilihydraattitankkaus. Näistä ainoastaan pakkaaminen menee hieman överiksi, sillä päädyn kantamaan Jääkäri-reppuani täpötäyteen sullottuna (m=12kg). Toimivaksi todettu pakkauslista:
-
- Vettä 4,2l: juomarakko + pullo
- Evästä >6000 kcal: taateleita, aprikooseja, kaurapatukoita, pähkinöitä
- Otsalamppu + paristoja
- Kartta & kompassi
- Vaihtotakki ja kuiva kerrasto (+sukat!)
- Sadeviitta
- Crocsit + pyyhe vesistönylitystä varten
- Jämerä puukko ja tulentekovälineet
- Ensiapupakkaus
- Nenäliinoja
- Kännykkä vedeltä suojatusti
- Action-kamera (kärsimyksen taltiointiin)
Klo 18:00 Perjantai-ilta hämärtyy – on lähdön aika. Pikakelataan 160km:n siirtymä Canthian parkkipaikalta Kolille, jonne matka käy omilla autoilla.
Klo 20:40 Keräännymme lähtöpaikalle intoa ja motivaatiota puhkuen. On pimeää. Ilmankosteus lienee 100%; kylmät vesipisarat tanssivat otsalampun valokeilassa. Hetkestä puuttuu ainoastaan eeppinen elokuvamusiikki, jota joku edellisvuonna soitti auton stereoista (2SFH – Heart Of Courage).
Klo 20:50 60km:n retkikunta lähtee liikkeelle. Ryhmään kuuluu 9 vaeltajaa. Maasto ottaa välittömästi luulot pois: ensimmäisen nousun jälkeen hiki lentää metrin päähän ja vaatetusta on pakko keventää. Kuin kipuaisimme Puijon portaita edestakaisin. (Kuljemme väärään suuntaan.)
Klo 21:50 Pienen lenkin kierrettyämme olemme taas kartalla, eikä ensimmäinen tunti mennyt aivan hukkaan. Sääolosuhteet suosivat öistä vaeltajaa.
Klo 02:20 Ensimmäinen 20km on patikoitu yllättävän ripeästi. Vilkas puheensorina ja syvä hiljaisuus vuorottelevat jaksoittain. Kävely kapeassa valokeilassa on oudolla tavalla hypnoottista ja yön tunnit kuluvatkin kuin siivillä.
Klo 07:30 Aamu valkenee ja otsalamput sammuvat. Hämärän peitosta paljastuu kaunis ruska, jonka sumu osittain kätkee verhoonsa. Väsy alkaa hiipiä jalkoihin, ja myös dehydraatio uhkaa vesivarantojen huvetessa.
Klo 10:30 EA-tiimi saa töitä, kun kaksi kaikkensa antanutta vaeltajaa joutuu lopettamaan kesken. Matka jatkuu, pidämme lyhyitä taukoja ~1h välein.
Klo 11:15 Pääsemme upottamaan uupuneet jalkamme kylmään veteen. Virkistys ja kuivat sukat antavat suorituskykyyn pienen boostin, jota tarvitaan viimeisillä 20 kilometrillä.
Klo 14:10 ~10km jäljellä. Etsimme alkuvoimaa avotulen äärellä. Kävely on muuttunut tuskalliseksi ja kiipeämispuhti hiipunut. Jokainen kilometri kuluu edellistä hitaammin, mikä on vahvaa evidenssiä ajan suhteellisuudesta.
Klo 14:45 Mitä tapahtuu?? Retikat porhaltavat ohi muusta retkikunnasta. Kyse ei ole kilpailuvietin heräämisestä vaan siitä, että haluamme äkkiä saunomaan ja syömään pizzaa.
Klo 17:10 Maalissa! Tunne on äärimmäisen palkitseva. Olemme rikki, mutta mökillä palautuminen voi alkaa.
Klo 18 → Sauna, ruoka ja uni tuntuvat tavallista paremmalta.
GPS:n ja viimeisimpien laskelmien mukaan kävelimme yli 70km. Poikkesimme siis reitiltä +10km edestä. Aikaa kului yhteensä 20h 20min.
Kehitysideoita omaan vaellustaktiikkaan pulpahteli mieleen matkan varrella: Seuraavalla kerralla 1) kumisaappaat tms. jalassa ja 2) käsissä vaellussauvat, joilla myös ylävartalon glykogeeni saadaan hyödynnettyä. 3) Kevyemmällä repulla selvinnee mainiosti.
Todettakoon siis, että KuoLO:n vaellusviikonloppu on mieleenpainuva kokemus, jota reippailuhenkisen retikan ei kannata jättää väliin mistään hinnasta.
Kiitos lääketieteen opiskelijoille tapahtuman järjestämisestä, kanssavaeltajille loistavasta matkaseurasta ja kohtalotoveri Patrikille hienoista 360° kuvista. Matkalla se muodostui jo sanonnaksikin: “Ensi vuonna uudestaan”. Tule sinäkin!
Eeppistä loppusyksyä toivottaen
Petrus, kulttuurivastaava