Kurkistus fuksisyksyyn

Tammikuu on taittunut puolen välin paremmalle puolelle ja yliopiston kevätlukukaudestakin on vierähtänyt jo pari viikkoa. Vaikka pidentyvät päivät ennakoivat jo kevättä, haluaisin vielä hetkeksi kääntää katseen viime syksyyn. Minulle ja muille fukseille syksy oli muutosten ja uuden oppimisen aikaa. Suurin osa meistä muutti, kuka mistäkin, Kuopioon ja monelle edessä olivat ensimmäiset korkeakouluopinnot. Syyskuun ensimmäisenä päivänä Snellmannian aulaan kokoontuikin jännittynyt joukko uusia opiskelijoita Retikan viirin juurelle. Continue reading “Kurkistus fuksisyksyyn”

Uusi logo julkaistu!

Krista Heikkalan suunnittelema, uusi Retikan logo on nyt vihdoinkin julkaistu. Logon suunnittelu oli pitkäaikaisen työn ja tuskan takana. Sen värejä on muutettu lukuisia kertoja, käärmeen kurveja ja omenan muotoa säädetty moneen otteeseen. Lopputuloksena syntyi kolme erilaista logovaihtoehtoa, joista lopulta äänestimme syyskokouksessa voittajan. Sanokaa siis hyvästit keltapohjaiselle, jo hieman vanhentuneelle matoiselle omenalle ja tervehtikää uutta uljasta logoamme!

cropped-Logo-värillinen-1.jpg

Rakkaudella,

Retikan hallitus 2017