Minkälainen on työhistoriasi ja kuinka kauan olet työskennellyt nykyisessä työtehtävässäsi?
Sain kipinän tutkimuksen tekemiseen jo ravitsemustieteen opiskelija-aikanani. Epidemiologian opintojakson aikana tämä into sen kun kasvoi, epidemiologia tuntui valtavan kiehtovalta. Otinkin opintojakson luennoitsijaan yhteyttä ja kysyin, olisiko heillä käyttöä ravitsemustieteen opiskelijalle missä tahansa projektissa. Niin pääsin mukaan silloisen Kansanterveyden tutkimuslaitoksen tutkimusryhmään ja ensitöikseni pääsin tallentamaan ruokapäiväkirjatietoja. Tätä työtä jatkoinkin sitten aika lailla koko opiskeluaikani ja miten syvemmälle pääsin tutkimusmaailmaan sukeltamaan, sitä varmempi olin siitä, että haluan valmistumiseni jälkeen jatkaa väitöskirjan parissa. Valmistuin ravitsemustieteeltä vuonna 2004 ja aloitin tutkimustyöni.
Väitöskirjani valmistumisen aikana sain yhteensä kolme lasta ja olin kotona kahdesti kahden vuoden pätkän, joten siinä vaadittiin kyllä uskoa tulevaisuuteen, niin itseltäni kuin myös ohjaajiltani. Väitöskirjani rahoitus järjestyi säätiöiltä saamillani apurahoilla ja osaksi aikaa sain rahoitusta psykiatrian tutkijakoulusta. Väittelin syksyllä 2013 ruokavalion ja masennusriskin välisestä yhteydestä. Väitöksen aikoihin olin vielä varsin epävarma tulevaisuudesta. Olin keskittynyt väitöskirjassani aika marginaaliseen aiheeseen ja mietin, riittäisikö siinä paukkuja työelämään. Toisaalta koin, etten ollut saanut aiheesta tarpeekseni ja halusin jatkaa mielenterveys-ravitsemus-aiheen parissa. Tässä vaiheessa koin aikamoista onnenkantamoista, etten tiennyt: Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikka oli nimittäin suunnitellut, että he voisivat palkata oman ravitsemusterapeutin, jonka tehtävänä olisi paitsi työskennellä potilastyössä kaikenlaisten psykiatristen potilaiden ravitsemuspulmien parissa, myös kehittää syömishäiriöiden hoitoa klinikan sisällä, kouluttaa henkilökuntaa ja toimia konsulttina erilaisissa ravitsemusasioissa.
Marraskuussa 2013 aloitin työni KYS-psykiatrialla, jossa upeaa oli se, että koska paikka oli uusi, sain kehittää työtä sellaiseksi kuin halusin ja sovittaa työnkuvani klinikan tarpeisiin. Itselleni oli huipputärkeä juttu sekin, että klinikassa arvostettiin tutkimuksen tekoa ja minua kannustettiin jatkamaan tutkimustyötäni potilastyön ohessa. Työskentelin määräaikaisena vuoden 2014 loppuun, jolloin ravitsemusterapeutin toimi laitettiin hakuun, hain sitä ja sain paikan. Samaan aikaan tiesin, että tutkimusurani vaiheen kannalta olisi eduksi, jos voisin käydä ulkomailla oppimassa lisää. Hain Suomesta apurahaa tätä varten ja vuonna 2015 pääsin viettämään neljä kuukautta Australiassa, Food and Mood Centren tutkimusryhmässä, joka on maailman johtavia ryhmiä ravitsemus-mielenterveys -akselilla. Palasin KYS-psykiatrialle tämän jälkeen kahdeksi vuodeksi. Hyvin sujunut yhteistyö australialaisen ryhmän kanssa johti uusiin suunnitelmiin ja heinäkuussa 2017 palasin takaisin Australiaan, jossa työskentelen nyt Food and Mood Centressä, Deakinin yliopistossa seuraavan kahden vuoden ajan.
Miten olet päässyt nykyiseen työpaikkaasi? Millainen oli hakuprosessi?
Koska tunsin Food and Mood Centren ihmiset hyvin, pohdimme jo edellisen vuoden 2015 tutkimusjaksoni jälkeen, miten voisimme saada minulle vähän pidemmän rahoituksen ja mahdollisuuden työskennellä ryhmässä. Koin, että haluan oppia lisää etenkin suolistomikrobisto-mieliala-yhteyksistä, joita ryhmässä tutkitaan. Hain Deakinin School of Medicinen postdoc-tutkijoille tarkoitettua kaksivuotista fellowshipiä, hakuprosessi oli kolmivaiheinen ja loppuvuodesta 2016 sain tiedon, että sain paikan ja rahoituksen.
Minkälainen on tavallinen työpäiväsi?
Olen työskennellyt täällä vasta muutaman kuukauden, mutta jonkinlaisia rutiineja on jo syntynyt. Aamuisin pyöräilen merenrantaa pitkin työpaikalleni, jossa meillä on iso avokonttori, jossa kieltämättä on välillä haasteellista saada keskityttyä rauhassa. Minulla on kolme ohjattavaa väitöskirjaopiskelijaa, joiden kanssa on säännölliset viikkopalaverit, lisäksi on hankepalavereja ja perjantaiaamupäivät kruunaa meidän Food and Mood Centren yhteinen palaveri, jossa on paikalla kaikki tutkijat ja avustava henkilökunta. Tutkijan työ on varsin samanlaista kuin Suomessakin: päiväni täyttyvät artikkelien ja projektisuunnitelmien lukemisesta, käsikirjoitusten, projektisuunnitelmien, eettisen hakupapereiden ja apurahahakemusten kommentoimisesta ja kirjoittamisesta.
Myös sosiaalisiin kohtaamisiin täällä panostetaan, esimerkiksi tällä viikolla lähdemme viinitilalle nauttimaan hyvästä ruoasta ja pohtimaan ensi vuoden tavoitteita. Luennointia tai esityksiä on täällä lähes viikoittain, joten niidenkin valmisteluun kuluu aikansa. Vaikka varsinaista opetustyötä en teekään, opiskelijoiden ohjausroolini on täällä korostunut, mikä toki haastaa omien projektieni etenemistä ja priorisointia, mutta toisaalta nautin tosi paljon siitä, että saan olla monessa mukana. Töistä lähden siinä klo 17-18 välillä kotiin ja poiketen aiemmasta tutkijaelämästäni, iltaisin en paljon jaksa enää tietokonetta avata vaan tankkaan voimia seuraavaan päivään.
Minkälaisista luonteenpiirteistä ja taidoista on hyötyä työssäsi?
Tutkimuksen teko on aika samanlaista maasta riippumatta, mutta uteliaisuus ymmärtää ja löytää uutta, kyky tulkita aiempia tutkimuksia, hahmottaa metsä puilta ja prosessoida aiempaa tietoa sekä kirjoittamistaidot ovat keskeisimpiä taitoja, joita tarvitsee päivittäin. Yhä tärkeämmäksi olen huomannut myös asioiden aikatauluttamisen ja priorisointikyvyn. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot ovat todella tärkeitä myös tutkimuksessa, sillä on tärkeää kyetä luomaan yhteistyömahdollisuuksia erilaisten ihmisten kanssa, näitä tarvitaan myös tutkittavien rekrytoinnissa ja opiskelijoiden ohjaamisessa. Esiintymistaitoja tarvitaan jatkuvasti eri tilanteissa. Uudessa maassa työskennellessä korostuvat sopeutumistaidot, epävarmuuden sietokyky ja toki myös kielitaito. Uuteen ympäristöön, ihmisiin ja työkulttuuriin sopeutuminen vaatii paljon, vaikka toki se antaakin paljon. Rohkeudesta on hyötyä – tai ehkä juuri siitä, että vaikka pelottaa, niin silti kokeilee ja tekee. Toisaalta tutkimuksessakin kasvaa se viisaus, että tunnistaa, mihin kannattaa panostaa ja minkä suhteen kannattaa luovuttaa ajoissa. Kaikki täydelliset tutkimusideat eivät aina kanna hedelmää.
Mikä työssäsi on palkitsevinta/haastavinta?
Palkitsevinta on ehdottomasti jakaa oma innostus toisten kanssa, jotka ovat yhtä innostuneita samoista aiheista. On hurjan palkitsevaa välillä heittäytyä villiksi ja ideoida, suunnitella tulevaisuuteen isoja asioita, samalla palkitsevaa on tajuta sekin, että niistä siemenistä lopulta kasvavat vain ne idut, joiden on määrä kasvaa. Palkitsevaa on myös mahdollisuus tutustua niin moniin mahtaviin ihmisiin kansainvälisestikin, toki myös se, kun jokin työ johtaa ajan kanssa näkyvään saavutukseen, kuten julkaisuun, rahoitukseen tai yksinkertaisesti tutkimustuloksiin, jotka ovat kiehtovia. Haastavinta työssäni on hallita niin monia epävarmuustekijöitä, etenkin nyt tilanteessa, jossa suunnittelemme uusia projekteja alkaviksi. Aika on koko ajan kortilla. Vaatii taitoa aikatauluttaa ja priorisoida tärkeimmät ja välttämättömimmät asiat ykkösiksi. Huomioida ohjattavia opiskelijoita ja auttaa muita – unohtamatta silti omia projekteja. Välillä on haastavaa myös se, että oikeasti joutuu keskittymään aika tylsään peruspuurtamiseen, kun olisi ihana vain maalailla niitä innostuneita suunnitelmia.
Kuinka paljon pystyt vaikuttamaan työtehtäviisi tai työaikaasi?
Työtehtävikseni on sovittu tietyt asiat, kuten yksikkömme perjantaikokousten suunnittelu ja käytännön vastuu, tiettyjen opiskelijoiden ohjaus, tietynlaisiin esiintymispyyntöihin vastaaminen ja tarvittaessa professorimme auttaminen kaikessa mahdollisessa akuutissa. Muuten työtehtäväni ovat hyvin vapaita, ihan tutkimusaiheista alkaen, eli voin vaikuttaa työni sisältöön varsin itsenäisesti. Työaika täällä Australiassa on yleensä klo 9-17, meillä tutkijoilla se voi toki olla ihan mitä tahansa, kiireestä riippuen. Olen vapaa päättämään aikatauluistani, tosin sovituissa tapaamisissa pyrin aina olemaan läsnä. Voin tehdä etätöitä niin halutessani, mutta yleensä olen mieluummin paikalla tutkimuskeskuksessamme.
Koetko, että opiskeluaikaisilla vapaavalintaisilla opinnoilla, kandi-/gradutyön aiheella tai hallitustoiminnalla voi parantaa asemaansa työmarkkinoilla?
Kyllä koen, sillä voi profiloitua hyvin mahdollista työnantajaa varten. Omalla kohdallani graduaihe oli se, mikä avasi kiinnostuksen ravitsemus-mielenterveys-aihetta kohtaan ja sille tielle olen toistaiseksi jäänyt. Nyt täällä Australiassa olen ollut rekrytoimassa kahta uutta työntekijää, ja molempien kohdalla tarkasteltiin hakijoiden vapaavalintaisia opintoja ja lopputyön aiheita hyvinkin tarkkaan. Joskus työpaikan voi ratkaista jokin hyvinkin erityinen osaamisalue, vaikkei se pääroolissa olisikaan kokonaisuudessa.
Kannattaako osaamistaan painottaa johonkin tiettyyn aihealueeseen vai onko parempi olla vain keskinkertaisen hyvä kaikessa?
Tätä kysymystä olen itsekin kovasti pohtinut! Minä halusin mennä kapealla kärjellä syvemmälle ja mietin, olisiko se uhka vai mahdollisuus. Nyt ajatellen se on ollut mahdollisuus, ja toisaalta vaikka jokin aihealue voisi näyttää kapealta, sen sisällä on oppinut valtavan paljon yleispätevää esimerkiksi ihmisen käyttäytymisestä ja sen muutoksen haasteista. Toisaalta halusin sellaiseen tieteenalojen rajapintaan, jossa voisin oppia paljon uutta muihinkin kuin omaan tieteenalaan liittyen. Toisaalta mahdollisimman laaja-alainen oman alan osaaminen voi tietyissä työpaikoissa olla välttämättömyys. Eli riippuu siitä, mitä työtulevaisuudeltaan toivoo: erikoistumista vai mahdollisimman laajaa näkymää. Mutta erikoistumisenkin riski kannattaa ottaa, sillä erottuu massasta.