Retikan Blogi

Moikka ja hyvää alkanutta vuotta kaikille! 

Tämä vuosi on alkanut kiireellisissä merkeissä ja eletäänkin jo tammikuun puoliväliä. Muutaman viikon kuluttua aukeaa tuutorihaku vuodelle 2022. Sen kunniaksi ajattelin kertoa omasta kokemuksestani vertaistuutorina.

Tuutorit auttavat uusia opiskelijoita aloittamaan opinnot sekä tutustumaan kampusympäristöön. Joka vuosi Itä-Suomen yliopistossa toimii neljänlaisia tuutoreita: vertaistuutoreita, seniorituutoreita, maisterituutoreita ja kv-tuutoreita. Tuutoriksi haetaan hakulomakkeella, joka aukeaa tänä vuonna 25.1. Haun jälkeen Retikan hallitus yhdessä ravitsemustieteen laitoksen opettajien kanssa valitsee uudet tuutorit.

Tiesin jo heti fuksivuoteni alussa, että haluan tuutoriksi. Omasta fuksivuodestani jäi hyviä muistoja ja halusin olla luomassa niitä uusille opiskelijoille. Koin tuutoroinnin tärkeäksi, sillä opintojen aloittaminen on jännittävää ja uutta tietoa tulee paljon. Ainakin itseäni jännitti opintojen aloittaminen ja uudelle paikkakunnalle muutto. Halusin myös tutustua uusiin ihmisiin sekä järjestää tapahtumia uusille opiskelijoille. Vaikka aluksi pelkäsin tuutoroinnin käyvän raskaaksi, todellisuudessa se oli hyvää vastapainoa opiskelulle.

Tuutorikoulutukset alkavat ennen kesää ja niitä oli muistaakseni kolme, joista viimeinen oli juuri ennen opintojen alkua. Niiden väliin sijoittui erilaisia tehtäviä, kuten aikataulutuksen ja tuutorisuunnitelman tekemistä. Koulutuksissa mm. tutustuttiin yliopiston palveluihin, harjoiteltiin esiintymistä ja tehtiin tutustumisharjoitteita. Tavallisesti nämä tapahtuvat livenä ja se mahdollistaa muiden ainejärjestöjen tuutoreiden tapaamisen. Koronan vuoksi kaikki koulutuksemme olivat etänä, joten tutustuminen yliopistoon sekä muihin tuutoreihin jäi vähäisemmäksi.

Suurin osa tuutoroinnista sijoittuu alkusyksyyn, mutta suunnittelu aloitetaan jo kesällä. Olimme yhteydessä fukseihin ennen opintojen alkua, teimme fuksiopasta ja perustimme mm. yhteisen Facebook-ryhmän. Ensimmäisenä päivänä olimme fukseja vastassa koululla ja olimme mukana orientaatiossa. Illemmalla kokoonnuimme Valkeisella, jossa ohjelmassa oli toisiimme tutustumista ja rentoa hengailua. Ensimmäisten viikkojen aikana järjestimme monipuolisesti erilaista ohjelmaa. Kävimme esimerkiksi retkellä Puijonnokan laavulla, poikkitieteellisellä risteilyllä Kallavedellä Sociuksen kanssa sekä osallistuimme kaupunkisuunnistukseen. Ohjelman suunnittelussa on melko vapaat kädet ja mahdollisuus päästää oma luovuus valloilleen!

Olen nauttinut tuutoroinnista ja se on yksi mieluisimmista vastuutehtävistä, joissa olen toiminut. Uusiin ihmisiin tutustumisen, ohjelman pitämisen ja uuden oppimisen lisäksi tuutorointi on hyvä tapa verkostoitua. Se luo uusia ystävyyssuhteita, jotka voivat yltää pitkälle. Tuutorit saavat toiminnastaan haalarimerkin, opintopisteitä ja kiitosillallisen. Omasta kokemuksesta voin suositella kaikkia hakemaan rohkeasti mukaan tuutorointiin, jos se vähääkään kiinnostaa!

Tsemppiä tuleville tuutoreille jo etukäteen!

Terkuin, 

Silja-Liina

Tapis

”En tajuu miten et nuku kun rakastan nukkumista!”

Muun muassa tämän lausahduksen olen kuullut joskus liittyen unettomuuteen. Vaikka se kaikessa järjettömyydessään on hauska, toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei unettomuus ole aina oma valinta. Lisäksi se ei ainakaan kaikkien kohdalla ole silmän räpäyksessä ratkaistavissa oleva ongelma.

Mediassa ja milloin missäkin puhutaan unen tärkeydestä ja sen merkityksestä jaksamiseen, mikä toki on olennainen tekijä kokonaisvaltaisen terveyden kannalta. On tärkeää, että asia on puheenaiheena, ja paljon vinkkejä parempien yöunien saavuttamiseksi onkin. Täytyy muistaa välttää älylaitteiden käyttöä liian myöhään, liikkua riittävästi, jotta unenpaine ehtii kasvaa tarpeeksi iltaa kohden, kuitenkaan haalimatta liikaa töitä ja/tai opintoja, jotta ne eivät vaikuttaisi unen saantiin ja laatuun.

Nämä kaikki ovat hyviä neuvoja, joista moni saattaakin saada apua. Mutta mikä avuksi, kun kaikki keinot on jo koitettu, eikä mikään tunnu auttavan? Kun ahdistus nukkumaan menemisestä vain yltyy yön lähestyessä, ja makuuhuoneesta muodostuu lopulta vastenmielisin paikka koko maailmassa? Kun jokaista iltaa vallitsee stressi jälleen koittavasta väsymyksen täyteisestä huomisesta, jolloin koko arki on vaan yhtä suurta ponnistelua?

Näinä hetkinä huomaan toivovani mm. että voisin jollain yliluonnollisella tavalla esimerkiksi pärjätä täysin ilman unta, tai vaikkapa, että voisin vaan illan koittaessa iskeä jonkun piikin reiteen ja herätä seuraavana aamuna täysissä voimissani. 😀

Vaikka reseptillä saatavat unilääkkeet auttavatkin aika ajoin pahimpaan ”hätään”, koen, että suuri apu omalla kohdallani on  ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan myös armollisuus itseäni kohtaan. Olen esimerkiksi antanut itselleni luvan valvoa (:D), minkä olen huomannut helpottavan nukkumattomuudesta aiheutuvaa stressiä; ja lopulta olen saattanutkin saada unen päästä kiinni. Välillä myös esimerkiksi sohvalla nukkuminen auttaa, jos oma sänky tuntuu painajaismaisen kauhealta paikalta, jossa unen saamisesta ei ole tietoakaan. Lisäksi hyvä vinkki on olla katsomatta kelloa yön aikana – muuten nukuttujen tuntien vähyyttä alkaa helposti murehtia liikaa.

Elikkäs näihin kuviin ja tunnelmiin, voisin kirjoittaa aiheesta varmaan vieläkin pidempään, mutta ehkä tää ei kuitenkaan ole se mukavin ja joulumieltä kohottavin blogitekstin aihe näin tähän aikaan vuodesta. Toivon kuitenkin joka tapauksessa, että te saatte nukuttua hyvin! Ja jos ette, niin toivottavasti se uneton vaihe ei jatku pitkään ja saatte apua siihen! Ja ellei muuta, niin multa saa ainakin vertaistukea. 😀

Ihanaa joulunodotusta! 🙂

Terkuin, 

Riina 

Just do it. Push yourself. No pain no gain. Don´t stop when you´re tired, stop when you´re done. Hell to the no sanon minä.

Multitaskaaminen on tämän päivän THE THING. Opiskele, tee töitä, rakenna uraa, kehitä itseäsi, treenaa kovaa, syö terveellisesti, nää ystäviä, päivitä somekulissia, näytä hyvältä, palaudu aktiivisesti, ajattele positiivisesti, elä epämukavuusalueella, ole aina tavoitettavissa, tee jokaisesta sekunnista merkittävä…ja niin edelleen. Kaikkea voi suorittaa. Somessa kehutaan, kun kello on vasta 09:00 ja on tullut juostua jo 40 km ja pestyä koko omakotitalon lattiat ja ikkunat. Sitten vitsaillaan siitä, että kylläpä on jatkuvasti kiire ja väsyttää, mut ihan peruspäivä. Raahaudutaan arjessa eteenpäin viimeisillä voimilla, jotka uhkaavat loppua juuri ennen loman alkua. Lomalla palaudutaan juuri sen verran, että jaksetaan puristaa taas seuraavaan lomaan saakka. ”Kyllä tää tästä helpottaa, kun saan vielä tän yhden jutun hoidettua”, yeah right. 

Suorittaminen (tai miksi sitä kukin haluaa kutsua). Sitä erityisesti “entinen” minäni teki jatkuvasti ja aivan huomaamattaan. Suoritin aamusta iltaan muun muassa töissä, koulussa, treeneissä, ihmissuhteissa, arkiaskareissa, kodinhoidossa, terveydessä, uutisten lukemisessa ja ties missä. Kun koulun osalta meni heikommin, piiskasin siitä itseäni ja suoritin lisää vapaa-ajalla kompensoidakseni epäonnistumisiani. Sitten keho puski väsymystä, joka heikensi koulussa suoriutumista entisestään. Suoritin päivän askareet aina samalla etukäteen suunnitellulla kaavalla riippumatta siitä, mitä omassa kehossa ja mielessä tapahtuu. En pysähtynyt tarkastelemaan omaa oloani, sillä en oikeastaan todella pysähtynyt silloinkaan, kun pysähdyin. Aivan sama jaksanko lähteä treenaamaan, niin menin. Aivan sama jaksanko tehdä lisävuoroja töissä, minähän tein. Aivan sama jaksanko tänään nähdä ystäviä, niin totta kai minä menin. Aivan sama olenko nukkunut kunnon yöunia viimeiseen kahdeksaan kuukauteen, minä suoritin. En ajatellut, että tässä olisi mitään huolestuttavaa, koska näinhän tulee tehdä, eikö? Mukavuusalueellahan kehittyy ja kehitys vie aina eteenpäin. Just do it. Eipä pieneen mieleenikään juolahtanut, että jossain vaiheessa voimieni rajallisuus ja seinä voisi tulla vastaan. 

Sitten koitti kaunis huhtikuinen maanantaipäivä. En yhtäkkiä aamulla jaksanutkaan nousta sängystä, päässä kumisi, voimat olivat aivan nollissa ja kädet tärisivät. Samantien kävin lääkärissä tutkituttamassa itseni päästä varpaisiin. Vapisin pelosta mielessäni liioitellen sitä, minkä diagnoosin tästä kuoleman olosta nyt saisin. Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja viimein lääkäri kysyi, että miltäs elämänhistoriani on näyttänyt muutama kuukausi tai vuosi taaksepäin. Syy selvisi siitä itsestään, nimittäin suorittamisesta. Keho oli nyt päässyt sinne ihan finaaliin, päätyyn saakka. 

Burn out- ja uupumiskertomuksia on alkanut viime vuosina tipahdella uutisotsikoihin. Ei sellaista kuitenkaan oleta omalle kohdalleen tapahtuvan, varsinkaan kun itsellä ei ole omaa yritystä, 4 lasta, sairasta lemmikkichinchillaa ja iäkästä isomummia hoidettavana. Ja kyllähän kaikki muutkin näyttävät jaksavat. Ei tarvitse kuin instagram -stoorit avata ja siellä on aina joku tekemässä treeniennätyksiä, juhlimassa ystävien kanssa, näyttämässä ulkoisesti upealta, ostamassa autoja ja asuntoja, tekemässä tykisti töitä tai kirjoittanut gradun jo kolmeen otteeseen viisi kertaa nopeammin kuin muut.

Ennen (ja tottakai välillä nykyäänkin) arvotin päivieni onnistumista sillä, kuinka paljon olin saanut päivän aikana ns. aikaan. Aikaansaamisen tuli olla jotakin konkreettista, ei mitään hölynpölyn palautumista tai mielenruokaa. Otin palautumisen itsestään selvänä tapahtumana, joka tapahtuu kuin itsestään. Jos istuin sohvalla 4 tunnin luennon ajan, niin ajattelin, että palautuuhan siinä, kun siinä ei mihinkään liiku. Tai yöllä unen aikana, vaikka en ollut nukkunut hyvin viimeiseen 1,5 vuoteen. Ajattelumallini mukaan esim. lukeminen, television katselu tai meditoiminen olisi totaalista ajan hukkaa, sillä ei silloin saa mitään konkreettista aikaan. Niin sanotusti tehokkaan ajan haaskausta. Vapaapäivän hiljaisina hetkinä ainoa ajatus mielessäni oli se, että nyt täytyisi tehdä jotain hyödyllistä.

Irrottaminen suorittamisen kierteestä on vaikeaa, jos se on juurtuneena omaan sisimpään ja kaikkeen tekemiseen. Muutos vaatii oman arvo- ja ajattelumaailman muutosta, mikä ainakin itsellä onnistui vasta, kun kaikki “normaali” romahti niskaan. Uupuneen arkeen ei enää mahtunut itselle itsestään selviä asioita, kuten ystävien näkemistä tai aamujumppaa. Yhtäkkiä päivän suurin, ja ainoa ponnistus onkin se, että selviydyt kauppareissusta tai laskun maksamisesta. Ja loppupäivä toivutaan. 

Vaikein paikka oli hyväksyä se, että kehossani ei ollut fyysisesti tai konkreettisesti ”mitään” vialla eikä asiaa voinut korjata pillerillä tai sädehoidolla. Nyt 1,5 vuoden jälkeen koen olevani toipumisen kanssa vasta alkutaipaleella. On vaatinut itseltä valtavasti myöntää se, ettei jaksa. Pelkään joka kerta, että ihmiset pitävät tekosyynä tai laiskuutena sitä, jos sanon, etten tänään jaksa. Lisäksi pelkään sitä, että toipumisesta tulee minulle uusi suoritus suoritettavaksi. 

Huomaan, että koko tämän voimattomuuden ajanjakson ajan palautumiseni tavoitteena on ollut palata siihen entiseen, tehokkaaseen itseeni. Silmissä on oikein kiiltänyt se ajatus 100 % tehokkuudesta, jaksamisesta ja suorituskyvystä. Eräs syksyinen päivä kuitenkin havahduin siihen, että enhän minä sinne enää halua, ja miksi haluaisinkaan? Minkä ihmeen vuoksi haluaisin ruoskia itseäni jatkuvalla suorituspaineella, ahdistua tekemisen paljoudesta ja uupua tsekkilistan suorittamisesta? Tavallaan eniten itselleni toiveikkuutta tuo se, että tästä eteenpäin saan itse määrittää sen, mihin suuntaan nyt ja miten päätän energiani jatkossa kohdistaa. Uskon pääseväni tällä tiellä pitkälle jo pelkästään tiedostamalla rajalliset voimavarani ja kuuntelemalla kehoni viestejä oikeasti. Tavallaan nykyhetki on kuin tyhjä kanvastaulu, johon saan aloittaa uuden maalauksen, valitsemillani väreillä ja kuvioilla.

Palauttavaa ja lempeää loppuvuotta toivottaen,

Jenna

Syksy etenee kovaa vauhtia, ja yhtä vauhdilla kalenterit täyttyvät erinäisistä deadlineista, tapahtumista ja muista täytteistä. Etenkin yhteiskunnan jälleen avautuessa ja vapauttaessa elintilaa pitkän ajan jälkeen, tunnen olevani jollakin tavalla overwhelmed. Sosiaalisena perhosena, vapaasieluna ja yksineläjänä olen tarttunut jokaiseen mahdollisuuteen nähdä ihmisiä ja kokea kaikkea mahdollista, kun 1,5 vuoden ajan on aika ajoin tullut tuijoteltua lähinnä ruutua ja puhuttua seinille. Myös se, että on joutunut tuntemaan jopa syyllisyyttä siitä, että on tavannut ihmisiä (vaikkakin rajoitusten puitteissa), on jättänyt hirveän tarpeen koskettaa, halata, kokoontua – ottaa kaiken irti ”normaalista” ja vielä vähän enemmän. Tiedän, että moni voi samaistua edes jollain tasolla tähän, ja osa puolestaan ei välttämättä ole kokenut tilannetta yhtä raskaana.

Toisaalta olen tietoinen siitä, että vallitseva tilanne on vieläkin hyvin epävakaa ja voi muuttua milloin tahansa. Voi olla, että taas joudutaan rajoittamaan sitä, minkä takaisinsaamisesta on iloinnut. Tapahtumavastaavana on lisäksi huomannut, kuinka tilanne on vaikuttanut oman pestinsä hoitamiseen. Juurikin tätä tekstiä kirjoittaessani tulee mieleen jo vuosikaudet hokemani motto, joka kuvaa lähinnä täydellisesti myös tätä vuotta:

Tieto lisää tuskaa, mutta epätietoisuus ahdistaa.

Vaikka loppujen lopuksi olen suhteellisen rento tyyppi ja sopeudun nopeasti muuttuviin tilanteisiin, olen huomannut epätietoisuuden aiheuttavan ylimääräistä taakkaa; yksikin tapahtuma piti suhteellisen lyhyellä varoitusajalla siirtää, ja vaikka kuinka monen tapahtuman kohdalla on ihan viime hetkiin asti mietitty moraalikysymyksiä ja tanssittu vaakalaudalla. Monet kavereiden ja läheisten kanssa näkemiset ja tekemiset on pitänyt perua, mikä on voinut pahimmillaan aiheuttanut rahallisia tappioita. Aina tämä epävarmuus ei ahdista, vaan suoraan sensuroidusti ärsyttää. Monesti on tuntunut, että jos polttaisin, niin polttaisin kokonaisen talon.

Ei siis ihme, että tulee lähestulkoon tarve nähdä ja tehdä ja ottaa lisää vastuuta, kun siihen on kerran mahdollisuus. Mutta tämä tuo esiin uuden ongelman: entä jos ei osaakaan sanoa enää ei? Entä jos pitkän tauon jälkeen elämä täyttyy niin paljon, ettei oma kapasiteetti enää sitä kestäkään? Kun nyt pitäisi kuitenkin käydä salilla ja ryhmäliikunnassa, käydä koulussa läsnä, hoitaa duunit ja vielä nähdä kavereita kolmesta eri maakunnasta, kerran se on taas mahdollista. Ja ai niin, matkailu avautuu. Varataanko kaupunkiloma juuri tuolle viikolle, kun olisi aikaa hoitaa ne 100 rästiin jäänyttä asiaa, mutta kun muuten ei sitten taas ehdi?

Tosin kuka minä olen sanomaan, onhan paniikki muusani (toinen lempimotoistani). Mutta rakkaat toverit, yritetään nyt kuitenkin. ”Ei” on välillä vaikea mutta erittäin terve sana, ja sitä kannattaa opetella sanomaan jopa itselleen aika ajoin. Marraskuussa palataan hyvinvointiasioihin uudelleen ja silloin tästäkin aiheesta tulee jatkumoa, joten silloin kannattaa olla kuulolla!

Loppuun vielä muistutus joltain viisaammalta:

Jos päivässäsi on enemmän kuin kolme prioriteettia, niin sinulla ei ole prioriteetteja.

Ja miten se vaikuttaakaan produktiivisuuteen, hallinnan tunteeseen ja ihan elämänlaatuun?

Let that sink in.

Tsempein,

Vilma
Tapis

Ihanaa lokakuuta retikkalaiset!

Retikan syyskokouksen lähestyessä ja toisen hallituskauteni loppusuoralla on hyvä hetki pureutua postauksen muodossa tulevaan syyskokoukseen ja omaan kokemukseeni hallitustoiminnasta, sekä kertoa, miksi hallitustoimintaan kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan! 😊

Marraskuun alussa vietämme Retikan sääntömääräistä syyskokousta, jossa valitaan tulevan vuoden hallitus. Vaikka et olisikaan miettinyt hallitustoimintaan lähtemistä, kannattaa silti saapua syyskokoukseen paikalle! Pääset kuulemaan tulevista tapahtumista ja ainejärjestön asioista sekä näet, kuinka hallituksen kokoukset käytännössä etenevät.

Oman hallitustoimintani olen aloittanut jo fuksina liikuntavastaavan pestissä. Silloin hallitustoiminta tuntui isolta ja vastuulliselta jutulta, mutta nopeasti toiminnan pyörähdettyä käyntiin huomasinkin, että ei tämä mitään rakettitiedettä ole ja olisin valmis ottamaan vastuuta enemmänkin. Tästä hyvänä jatkumona jatkoin hallitustoimintaani varapuheenjohtaja-sihteerinä.

Miksi hallitukseen kannattaa hakea jo fuksina? Itse olen lähdössä 3. vuosikurssin keväänä vaihtoon, jolloin hallituskausi jää luonnostaan kyseiseltä vuodelta välistä. Mikäli olisin hakenut vasta toisella vuosikurssilla hallitukseen, olisin ehtinyt olla mukana vain yhden kauden, enkä olisi uskaltautunut ottamaan sitä vastuuta, joka minulla nykyisessä hallituksessa on. Ja jos oikein kehnosti käy, voi vasta maisterivaiheessa hakiessa innokkaita olla useita, ja äänestystilanteessa itse jäädä ulkopuolelle. Kannustan siis ehdottomasti hakemaan hallitukseen mukaan jo fuksina! Omalla kohdallani se oli ehdottomasti tähänastisen opiskelu-urani parhaita päätöksiä 😊

Loppuun vielä listausta siitä, miksi hallitustoimintaan kannattaa lähteä mukaan:

1. Vaikuttaminen yhteisiin asioihin

Retikkaan liittyvät päätökset syntyvät hallituksessa. Perinteisten tapahtumien toteutus ja uusien tapahtumien ideoiminen, huoneen ylläpito, edunvalvonta, yhteys ravitsemustieteen laitokseen, Retikan yhteistyökumppanit, poikkitieteellinen toiminta, päätökset rahan käytöstä… Hallituksella on vastuu, mutta myös ehdottomasti vapaus viedä Retikan toimintaa haluamaansa suuntaan, ja jokainen kausi on omalla tavallaan hallituksensa näköinen.

2. Pippalot, pirskeet ja bileet

Hallitustoiminnan kivoja bonuksia on muiden ainejärjestöjen toisilleen antamat ilmaisliput / VIP-liput tapahtumiin ja kutsut vuosijuhlille. Retikka viettää vuosijuhliaan vain joka viides vuosi, joten hallitustoiminta on mahtava tilaisuus päästä vujuilemaan enemmänkin 😊. Hallituslaisena pääsee halutessaan myös osallistumaan muiden ainejärjestöjen tapahtumien toteutukseen, sekä luonnollisesti nauttimaan ilmaisista jatkoista, drinkkilipuista ja haalarimerkeistä. Retikan omia tapahtumia järjestäessä pääsevät organisoijat totta kai itse ilmaiseksi tapahtumaan mukaan.

3. Kokemus

Hallitustoiminta on hyvä lisä omaan CV:hen. Työnantajan silmissä ainejärjestön hallituksessa mukana ollut henkilö näyttää aktiiviselta ja innokkaalta osaajalta, jollaista varmasti jokainen työnantaja toivoo palkkalistoilleen. Varsinkin alallamme, jossa oman alan työkokemusta on vaikea kerryttää ennen valmistumista, kannattaa hallitustoiminnan kaltaiset meriitit kerätä CV:hen ja käyttää hyödykseen.

4. Uudet tuttavuudet yli vuosikurssi- ja ainejärjestörajojen

Hallitustointa tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin niin omassa kuin muista ainejärjestöistäkin. Tämä kohta on omasta mielestäni hallitustoiminnassa parasta, sillä hyvän hallitusporukan kanssa tekeminen on hauskaa ja innostus asioihin yhteistä! Hallitustoiminnan myötä tapahtumista löytää aina kasapäin tuttuja, kun tuttavuuksia on luotu oman ainejärjestön ulkopuolellakin.

5. Verkostoituminen

Retikan toteuttamat yhteistyöt sekä hallituksen toteuttamat yritys- ja yhdistysesittelyt tarjoavat myös hallituslaiselle itselleen hyvän mahdollisuuden verkostoitua eri yritysten kanssa ja saada omaa nimeään näkyviin. Hallituslaisena kuulet usein mahdollisista ainejärjestöille tarjotuista työ- ja harjoittelupaikoista ensimmäisenä, jolloin voit olla paikan ensimmäisiä hakijoita.

Allekirjoittaneelta siis lämpimät suositukset hallitustoimintaan lähtemiselle! Kaksi kautta koronan vallitessa ovat antaneet valtavasti, joten voin vain kuvitella kuinka antoisaa tekeminen tulee tulevaisuudessa olemaan ilman poikkeusoloja! <3

Terkuin Siru, vpj-sihteeri

Opiskelut, työt tai harjoittelut ovat varmaan suurimmalla osalla jo täysillä käynnissä. Ajattelinkin jakaa muutamia omia suosikkitapojani arjesta irtautumiseen. Korona-aika lisäsi omalla kohdallani monien muiden tapaan luonnossa liikkumista ja etenkin lähimetsissä samoilua, ja seuraavista harrastusvinkeistä löytyykin joka vuodenajalle sopivaa ulkoilmatekemistä.

• Polkujuoksu

Polkujuoksu on tämän vuoden uusi hurahdukseni, jota voi harrastaa jokaisena vuodenaikana. Lajin ehdottomia plussia ovat hienot maisemat ja lenkkireittien vaihtelevuus. Lisäksi suosittelen lajia kaikille, jotka ovat lukittautuneet samoille lenkkipoluille tai tarkkailevat tarkasti lenkkivauhtejaan. Poluilla vaihteleva maasto pakottaa luopumaan tavoitevauhdeista ja polkuverkostojen laajuudet yllättävät helposti lähimetsissäkin. Lisäksi laji sopii myös kaltaisilleni suunnistustaidottomille, sillä polkuja löytyy paljon myös tuttujen ulkoilureittien liepeiltä.

• Marjastus, sienestys ja muu luonnossa samoilu

Liikuntaa, ja tuoretta lähiruokaa, mikä sen parempi tapa viettää vapaa-aikaa! Sopii myös moniin mieltymyksiin, sillä erilaisia kerättäviä lajeja löytyy vähintäänkin pitkin kesää ja syksyä. Itse olen esimerkiksi tänä kesänä keräillyt maisteluun tai pakkaseen villivadelmia, lakkoja, mustikoita sekä puolukoita pääosin lähimetsistäni. Sen sijaan aloittelevana sienestäjänä mukaani tarttuu toistaiseksi vain helposti tunnistettavia suppilovahveroita ja kantarelleja, ja mikä parasta suppiskausi on vasta alkamassa!

• Luisteluhiihto

Harrastelijalle ihanan rentouttavaa ja suhteellisen huoltovapaata puuhaa pertsan hiihtoon verrattuna. Lisäksi mukavan vauhdikas laji myös aloittelijalle. Lajin parhaita puolia myös kevään hankikannoilla hiihtely. Bonuksena, mikäli työpaikka (ja koti) sijaitsee sopivalla sijainnilla, on hiihto ylipäänsä myös hyvä laji työmatkaliikuntaan jopa pääkaupunkiseudulla! Tosin uusi reitti kannattaa opetella hyvin etukäteen, sillä helmikuun pakkasissa ei paljoa naurata pysähdellä tutkailemaan latukarttoja lähes pimeässä metsässä..

Siinäpä muutamat omat harrastusvinkkini näin kestävyyslaji-intoilija. Kannustankin kaikkia etsimään ja kokeilemaan rohkeasti myös itselleen uusia harrastuksia ja liikuntamuotoja opinnoista ja töistä palautumiseen. Ennen kaikkea, toivon kuitenkin kaikille armollisuutta itseään kohtaan, ja oman hyvinvoinnin priorisoimista suorittamisen edelle.

Syksyisin terveisin

ev-vastaava Sofia

Moikka kaikille sinne kesälaitumillle ja onnittelut uusille Retikan fukseille! Moni syksyllä aloittava fuksi varmasti innokkaana odottaa koulujen alkua ja infoa tulevasta syksystä. Itse aloitan syksyllä toisen vuoden opinnot, joten oma fuksivuosi on vielä tuoreena muistissa ja ajattelinkin nyt kertoa sen kohokohdista, jotta saatte vähän esimakua mitä tuleva vuosi ehkä tuo tullessaan 😉.  Koronan takia viime lukuvuosi järjestettiin lähestulkoon kokonaan etänä ja tapahtumiakin järjestettiin tavallista vähemmän. Toivottavasti koronarajoituksista päästäisiin pian eroon ja takaisin koulun penkille! Kuitenkin omasta mielestä vuosi oli silti hyvinkin onnistunut ja hauskaa meininkiä on riittänyt. Mieleen parhaiten fuksi vuodelta jäi…

Syksyn tapahtumat

Syksyllä elämä oli hieman koronavapaampaa ja pääsimme nauttimaan monistakin tapahtumista. Syksyn tapahtumia oli ensimmäisenä iltana tutustumista valkeisella, kaupunkisuunnistus, neljän tähden illallinen, kastajaiset sekä oma suosikkini eli fuksisitsit, jossa päästiin tutustumaan myös vanhempiin vuosikurssilaisiin.  Suosittelen suuresti kaikkia osallistumaan, jos ei kaikkiin, niin ainakin joihinkin tapahtumiin mitä järkätään. Niissä pääsee helposti tutustumaan muihin ja onhan ne ihan super hauskoja!

Kemian labrat

Näin kemian taiturina (nimimerkillä kemian kursseista yksi käyty lukiossa) kemian labrat oli mieleenpainuvimpia kouluhetkiä. Tämä voi johtua siitä, että korona takia nämä kymmenen labraharjoituskertaa olivat ainoat koulutunnit lähiopetuksena tai siitä, että labratyöt ei olleet itselleni etuudesta yhtään tuttuja, joten oli kiva päästä laittamaan labratakki päälle ja kokeilla jotain ihan uutta. Päästiin mm. valmistamaan itse aspiriinia. Jos siellä joku mielessään kauhistelee tulevia kemian juttuja niin ei hätää! Niistä kyllä selviää vaikka aihe ei olisi entuudestaan niin tuttu 😉.

Vappu

Tänä vuonna vappu vietettiin melko omassa porukassa. Meidän vappu koostui Retikan etävapusta,  Terho Ry:n järjestämästä pulloseikkailusta, kämppäapproista, piknikistä sekä  hyvästä ruuasta brunssin merkeissä. Tietysti myös hauskanpidosta ja juhlimisesta. Vappuna sain myös ensimmäistä kertaa kunnolla ulkoiluttaa omia ihania vihreitä haalareitani!

Kouluruoka

Lähes joka ikinen päivä viimeisen vuoden aikana on tultu koululla käytyä vain ruuan takia, sillä opiskelijalounas niin halpa ja hyvä, että jopa -35 asteen pakkasilla se on parin kilometrin kävelymatkan arvoinen 😀 Oma lempparini Kuopion opiskelijaravintoloista on Tietoknia. Siellä on suuret ja hyvät salaattivalikoimat ja paikkana myös todella viihtyisä.

Siinä oli mun fuksivuoden parhaita paloja. Tervetuloa vielä uudet fuksit ja pian nähdään! Sitä ennen nautitaan hetki vielä kesästä, oli se sitten lomailun tai työn merkeissä 😊.

Terkuin Sara

Heipparallaa! 

Tällä kertaa blogipostausta ravitsemustieteen tutkintorakenteesta ja sen sovittamisesta omaan arkeen. 

Näin toisen opintovuoden jälkeen alkaa hahmottamaan, kuinka tärkeää on sovittaa opintojen tahti omaan elämään sopivaksi ja kuinka helppoa tämä oikeastaan on. Ravitsemustieteen kandivaiheen opinnot ovat hyvin joustavia ja kurssijärjestyksessä on väljyyttä, jota kannattaa hyödyntää omaksi edukseen. Maisterivaiheessa opintojen eteneminen ja kurssijärjestys ovat käsittääkseni jäykempiä (ja omakohtaista kokemusta näistä ei ole), joten tämä postaus ei käsittele niitä. Mikäli tarvitset apua oman opintosuunnitelmasi tekemiseen, neuvoa voi aina kysellä muilta retikoilta tai oman vuosikurssin vastuuopettajalta. Oli kyseessä sitten vaihtosuunnitelmat, opintojen tiivistäminen tai opinnoissa jaksaminen, sopiva opiskelutahti on tärkeä asia pistää kuntoon.

Fuksina, kun yliopistomaailma oli vielä täysin vieras, tuntui valmiin tutkintorakenteen seuraaminen turvallisimmalta vaihtoehdolta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna lähtisin reippaammin suunnittelemaan opintoja itselle paremmin sopiviksi. Opintorakennetta kehitetään jatkuvasti ja kurssien paikat voivat vaihdella opinto-oppaassa vuosittain. Valmiita vinkkejä ei siis tässä tule, mutta seuraavaksi pari esimerkkiä siitä, miten itse olen tai olisin jälkeenpäin ajateltuna muovannut opintojani.

Fuksivuoden kandiharjoittelu 

Omalla vuosikurssillani kuuden opintopisteen kandiharjoittelu on sijoitettu opintosuunnitelmaan ensimmäisen vuoden keväälle. On kuitenkin melko tavallista, että ravitsemustieteen opiskelijat suorittavat harjoittelun vasta myöhemmin, toisen vuoden opintojen lomassa tai kesällä. Omalla kohdalla kandiharjoitteluni sijoittuu kolmosvuoden syksylle, jolloin voin tehdä mahdollisia sivuaineopintoja verkossa ja kesäkandikin on jo (ehkä :D) purkissa. Moni opiskelutoveri suoritti harjoittelun myös toisen vuoden keväällä tai kevään opintojen loputtua.  

Mikäli harjoittelua ei aio ykkösen keväällä suorittaa, on tässä mainio slotti toisen vuoden opintojen tai sivuaineopintojen tekemiseen. Omalla kohdallani kevät tuntui melko väljältä, mutta heräsin em. kikkaan turhan myöhään. Mikäli siis jaksamista riittää kannattaa miettiä, haluaisiko suorittaa joitakin kursseja pois, jolloin toisen tai kolmannen vuoden opinnot kevenevät ja väljempää aikaa voi hyödyntää vaikka juuri harkan tekemiseen. 

Vaihto-opiskelu 

Tällä hetkellä ravitsemustieteellä suoritetaan paljon puolen vuoden vaihto-opintoja kolmosen keväällä. Vaihdon suorittamiseen liittyy paljon erilaisia vaihtoehtoja opintojen kannalta. Monet suorittavat tiivistetysti kolmosen pakolliset opinnot aikaisemmin, jotta vaihtoon lähteminen onnistuu keväällä ja maisterivaiheeseen pääsee siirtymään jouhevasti. Kolmosvuoden opintoja voi siis suorittaa ennakkoon toisen opintovuoden aikana ja kirjoittaa kandidaatin työn kesällä ennen kolmatta opintovuotta tai kolmosen syksyllä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa kandiseminaari pidetään muiden talvikandien aikaan kolmosen keväällä vaihdosta etäyhteyksin. Kandidaatin työn voi kuitenkin kirjoittaa myös vaihdon jälkeisenä kesänä, moni kuitenkin mielellään saattaa kandin päätökseen ennen vaihtoa. Näin vaihtoon voi lähteä ilman painetta tulevasta kirjoitusurakasta. Oli vaihto sitten puolen vuoden tai koko vuoden kestoinen, voi tätä varten luonnollisesti ottaa myös kokonaisen välivuoden opinnoista.

Psst! Voit lähteä myös kesävaihtoon. Kesäkuukausille sijoittuvia lyhyempiä, noin kuukauden vaihtoja voi tehdä esimerkiksi Intiassa. Näistä voi kysyä yliopiston kv-henkilöiltä. 

Opintojen keventäminen 

Halusin vielä näin lopuksi käsitellä hieman opinnoissa jaksamista. Yliopisto-opinnot ovat olleet ainakin itselle tiivistahtisempia, vaativampia ja laajempia verrattuna aikaisempiin koulutusasteisiin. Työmäärän ja vaatimustason muuttuessa vertailu aiempiin opintoihin tai suoritusnopeuteen kannattaakin unohtaa, minkä itse tajusin vasta toisen opintovuoden aikana. Minusta me retikkalaiset ollaan suurilta osin todella tunnollista ja ahkeraa porukkaa, joka haluaa hoitaa hommat hyvin, ehkä vähän liiankin hyvin. Meitä uhkaakin ennemmin uupumus kuin löysäily ja tämän takia käsittelenkin tässä kohtaa opintorakennetta keventämisen näkökulmasta. 

Opintojen lomassa jaksaminen saattaa siis syystä tai toisesta unohtua suorituspaineiden ja muiden haasteiden alle. Silloin voisi pohtia tahdin hidastamista ja opintosuunnitelman keventämistä joiltakin osin. Kandivaiheessa kurssien siirtely ja esimerkiksi jonkin kurssin suorittaminen kakkosen sijasta kolmosella ei pilaa opintosuunnitelmaa. Sen ei myöskään tarvitse hidastaa opintojen etenemistä, mikäli tästä haluaa pitää kiinni. Jälkiviisaana itse olisin tehnyt näin ja siirtänyt opintoja toiselta vuodelta kolmannen syksylle stressin ja väysymyksen helpottamiseksi. Jostain syystä opintojen “vähentäminen” kuitenkin silloin tuntui epäonnistumiselta ja turhan vaikealta asialta, nyt kuitenkin rohkaisisin siihen. 

Loppujen lopuksi se, mitä meillä eniten tässä elämässä on, on se arki. Tee siis siitä ajasta itsellesi mukavaa. Kiireellisempiä jaksoja ja viikkoja tulee väistämättä kaikille, mutta mikäli viikot venyvät kuukausiksi ja kuukaudet lukukausiksi ilman taukoja, voisi arjen tasapainoisuutta pysähtyä miettimään. On taito siinä missä muutkin, ymmärtää milloin työmäärää pitää keventää. 

Kaikkien voimavarat ovat yksilöllisiä, toinen jaksaa enemmän kuin toinen. Tämän takia myöskään vertailua muihin kanssaopiskelijoihin tai läheisiin on turha tehdä. Me ollaan kuitenkin omia yksilöitämme ja työmäärä ja opintojen tahti tulisi aina suhteuttaa siihen. 

Näiden sanojen saattelemana toivotan aurinkoista ja rentouttavaa kesän jatkoa kaikille! 

-Maria 

Yritysyhteistyövastaava 

Heipä hei ja ihania lämpimiä kesäpäiviä kaikille!

Olen Oona, 4. vuoden opiskelija ja toimin ainejärjestömme hallituksessa varajäsenenä. Ajattelin avata tässä blogikirjoituksessa ravitsemustieteen opintojen elintarvikepuolta. Kyseiset opinnot ovat monelle opiskelijoistamme melko vieraita, sillä harvempi valitsee elintarvikepuolen koko 60 opintopisteen kokonaisuuden osaksi omia maisteriopintojaan. Minä itse suoritan sekä elintarvike- että ravitsemusterapiaopinnot kuuden vuoden aikana ja sainkin näistä ensimmäisen pakettiin huhtikuussa (JEE).

Continue reading “Elintarvikeopinnot”