Moikka!
Kirjoittelen tämän blogipostauksen liittyen ravitsemusterapiaharjoitteluun, jonka tein touko-kesäkuussa Porin kaupunginsairaalassa. Perusterveydenhuollon harjoittelu ajoittuu ravitsemustieteellä neljännen vuoden kevääseen, minkä vuoksi opetus kestää nelosvuodella helmikuun loppuun. Monet lähtevät harjoitteluun jo heti maaliskuussa, mutta itse halusin keskittyä alkukeväästä gradun tekemiseen. Harjoittelun kesto on kuusi viikkoa ja viikkotyötunnit pääsääntöisesti ohjaajien työn mukaisia.
Porissa perustason ravitsemusterapeutteja työskentelee kaksi, joista molemmat toimivat ohjaajinani. Työpäivien aikataulut olivat joustavat ja sai itse vaikuttaa siihen, mihin aikaan aamulla saapuu töihin, kunhan se tapahtui klo 7–9 välillä. Myös työpäivän aikana sai tarpeen tullen käydä hoitamassa oman asiansa kuten lääkärikäynnin, jos potilasaikataulu antoi myöden ja sai muuten tunnit täytettyä. Joustavuus oli sekä itseni että ohjaajieni mieleen. Tosin välillä tuli tehtyä aika pitkiäkin työpäiviä, jos esimerkiksi viimeinen potilas oli myöhään iltapäivällä ja halusi jäädä vielä kirjaamaan tämän potilastietojärjestelmään ja keskustelemaan ohjaajan kanssa potilaasta.
Ensimmäiseen ja osittain myös toiseen harjoittelu viikkooni sattui paljon koulutuksia, joita seurasimme yhdessä ohjaajieni kanssa. Olin toivonut, että ennen oman ohjaukseni aloittamista saisin jonkin aikaa seurata ohjaajieni työtä sivusta. Ensimmäisen oman potilaani ohjasin kolmannella viikolla ja viimeisillä viikoilla ohjasin 1–2 potilasta päivässä. Suurimmat potilasryhmät olivat painonhallintapotilaat ja siihen liittyvät liitännäissairaudet, valikoivat syöjät ja vatsavaivat. Potilaita oli kaiken ikäisiä. Yllättävän monella potilaalla oli taustaa mielenterveyden haasteista.
Potilastyön lisäksi kävin luennoimassa Sydänyhdistykselle sydänterveellisestä ravitsemuksesta ja uusista ravitsemussuosituksista. Lisäksi tein materiaaleja liittyen FODMAP-ruokavalioon, 1–2-vuotiaiden syömiseen ja kihtiin. Kävin myös seuraamassa diabeteshoitajan työtä ja lastenneuvolan toimintaa. Osastolta ei harjoitteluni aikana tullut paljoakaan konsultaatioita, joten pääsin seuraamaan vain yhden ohjauksen siellä ja yhden potilaan ohjauksen suunnitteluun osallistuin, mutta en itse päässyt paikalle.
Oma ohjaaminen lähti harjoittelussa luontumaan nopeasti. Olen sitä mieltä, että harjoittelu oli tähän mennessä opinnoistani kaikista tärkein oppimiskokemus. Harjoittelua helpotti myös mukavat ohjaajat, jotka kuuntelivat omia toiveitani harjoittelun suhteen ja kerkesivät aina vastailla kysymyksiini omasta kiireestään huolimatta. Ehkä monipuolisemmat potilasryhmät olisivat vielä tulleet tarpeen, mutta niitäkin varmasti vielä tulevaisuudessa tulee ja lähtevät sitten omalla painollaan kulkemaan.
Hyvää kesän jatkoa!
-Essi