Hei hakemista pohtiva tai tuleva hakija! Tämän vuoden yhteishaku on juuri alkamassa, ja alavalintaasi helpottaakseni päätin kysellä nykyisiltä ravitsemustieteen opiskelijoilta, miksi valita ravitsemustiede opiskelualaksi.
Aluksi pieni tietopläjäys opinnoistamme Itä-Suomen yliopistossa Kuopion kampuksella. Kandivaiheessa opintoihin kuuluu paljon pakollisia soveltavia luonnontieteiden opintoja kuten fysiologiaa ja anatomiaa, kemiaa, mikrobiologiaa sekä itse ravitsemus- ja elintarviketieteisiin keskittyviä opintoja. Lisäksi kandiopintoihin kuuluu noin 30 opintopistettä vapaavalintaisia opintoja, joihin voi valita esimerkiksi terveysliikunnan tai opiskelijavaihdossa suoritettavien opintojen moduulin. Kaikki ravitsemustieteen kandiopinnot suorittaneet valmistuvat terveystieteiden kandeiksi ja maisteriopintojen jälkeen terveystieteiden maistereiksi. Suurin osa valitsee maisterivaiheessa ravitsemusterapiamoduulit, joiden suorittaneista tulee valmistuttuaan myös laillistettuja ravitsemusterapeutteja. Ravitsemusterapiaopintojen sijaan opinnoissa voi kuitenkin erikoistua esimerkiksi elintarviketieteisiin tai koostaa opintonsa juuri omia tavoitteitaan parhaiten palveleviksi valitsemalla esimerkiksi psykologian, urheiluravitsemuksen, kauppatieteiden tai gerontologian opintoja.
Nyt itse asiaan eli miksi me ravitsemustieteen opiskelijat olemme päätyneet tänne, ja miksi sinunkin kannattaisi harkita tänne hakemista. Ensinnäkin ruoka ja ravitsemus koskettaa meitä kaikkia joka päivä, joten ravitsemustieteen osaajana pääset vaikuttamaan todella ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ravitsemustiede yhdistää myös useita erilaisia tieteenaloja kuten biologiaa, kemiaa ja psykologiaa, ja onkin monipuolinen tieteenala. Monipuolinen ala tarkoittaa tietysti myös monipuolisia työllistymismahdollisuuksia esimerkiksi ravitsemusterapeuttina terveydenhuollossa, asiantuntijatehtävissä järjestöissä, elintarvike- tai lääketeollisuudessa, yrittäjänä, tutkijana jne. Lisäksi ravitsemustiede on tieteenalana jatkuvasti kehittyvä, sopivan haastava ja varmasti aina ajankohtainen keskustelunaihe, johon liittyviä otsikoita näkyy mediassa jatkuvasti.
Etenkin ravitsemusterapian opiskelijat ja tulevat ravitsemusterapeutit kertoivat alan parhaiksi puoliksi myös mahdollisuuden auttaa ja kohdata erilaisia ihmisiä. Ravitsemuksella on suuri merkitys myös urheilijoiden ja liikkujien suorituskykyyn, joten ala on nappivalinta myös, jos urheilu ja liikunta ovat sinulle tärkeitä ja haluaisit ehkäpä jopa työskennellä urheilun parissa. Pienet noin kolmenkymmenen opiskelijan vuosikurssit mahdollistavat myös mukavan tiiviin opiskeluyhteisön ja helpon tutustumisen myös muiden vuosikurssien opiskelijoihin. Lisäksi nykyiset opiskelijat pitävät ravitsemustieteen opetusta laadukkaana, ja opetushenkilökuntaa helposti lähestyttävänä. Bonuksena mainitaan myös retikoiden eli meidän ravitsemustieteen opiskelijoiden rakkaus ruokaan, joka näkyy esimerkiksi järjestämiemme tapahtumien notkuvina herkkupöytinä.
Mikäli yllä mainitut asiat kuulostavat yhtään sinun jutultasi kannustan rohkeasti hakemaan ravitsemustieteen opiskelijaksi Kuopioon. Toivotan myös kovasti tsemppiä kaikille hakijoille kevään haku- ja pääsykoerumbaan! Ehkäpä näemme jo tulevana syksynä! 😊
Terveisin
Sofia, Retikan edunvalvontavastaava