¡Hola!
Olen Mari, ja olin viime syksynä yhden lukukauden vaihdossa Valenciassa. Osallistuin vaihtoon Erasmus+ -vaihtojärjestelmän kautta. Vaihtoni alkoi syyskuussa ja loppui tammikuussa, eli yhteensä se kesti noin 5 kuukautta.
Miksi Espanja?
Halusin Espanjaan vaihtoon, koska minua on jo pitkään kiinnostanut Espanjan kulttuuri ja kieli. Opiskelin lukiossa espanjan kieltä, ja siitä saakka olen halunnut joskus päästä asumaan Espanjassa, ja oppimaan kieltä sen kohdemaassa. Lisäksi halusin myös jonnekin lämpimään maahan, ja Espanjan aurinkoinen ilmasto houkutteli Suomen sateisen syksyn sijaan.
Valencian ranta
Sivuaineen kautta hakeminen vaihtoon
Vaikka vaihtomaan valinta oli minulle helppo, sopivan kaupungin etsiminen vaati kuitenkin eri vaihtoehtoihin perehtymistä ja selvittelyä. Ravitsemustieteen kautta haettaessa Espanjan ainoa vaihtokohde on Zaragozan kaupungin lähellä sijaitseva pienempi kaupunki Huesca. Koska ensisijaisesti halusin mennä vaihtoon johonkin isompaan kaupunkiin, aloin tutkia muiden alojen vaihtokohteita, ja selvittää mahdollisuutta hakea niiden kautta.
Minulle selvisi, että vaihtoon on mahdollista hakea myös sivuaineen kautta. Meillä ravitsemustieteellä sivuaineisiin kuuluu esimerkiksi farmasia ja biolääketiede. Tätä kautta löytyikin useampi Espanjan kaupunki, ja lopulta päädyin Valenciaan sen sijainnin, koon ja tarjolla olevien opintojen vuoksi. Valencia on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee merenrannalla. Vaikka Valencia ei kuulukaan ravitsemustieteen vaihtokohteisiin, pystyisi siellä käymään myös ravitsemustieteen kursseja. Lisäksi Valencia ei ole niin suosittu turistien keskuudessa, kuin esimerkiksi Madrid tai Barcelona, joten ajattelin, että Valenciassa pääsisi paremmin tutustumaan aitoon espanjalaiseen kulttuuriin.
Opinnot Valenciassa
Vaihdossa kävin yhteensä neljä kurssia: patofysiologia, fysiologia, lasten ravitsemus ja urheiluravitsemus. Koska hain vaihtoon farmasian kautta, ja minut oli siten nimitetty farmasialle, täytyi minun käydä vähintään puolet kursseista farmasian kursseja. Onneksi ravitsemustieteellä ja farmasialla on kuitenkin paljon samoja kursseja, joten farmasian kursseista päädyin valitsemaan patofysiologian ja fysiologian. Nämä kurssit olivat osaltaan kertausta jo aiemmin käymiini kursseihin, mutta etenkin patofysiologiassa tuli myös uutta tietoa syvemmällä tasolla.
Ravitsemustieteen kursseista päädyin valitsemaan lasten ravitsemuksen ja urheiluravitsemuksen. Molempien kurssien sisällöt olivat mielenkiintoisia, vaikka opetuksen tasossa olisi ollut välillä parannettavaa. Olin tyytyväinen kurssivalintoihini, vaikka osa kursseista ei ollut helpoimmasta päästä. Lisäksi olisin toivonut myös, että vaihtareille olisi järjestetty kursseja esimerkiksi Espanjan kulttuurista.
Opiskelua kampuksella
Kielitaito
Valencian yliopistoon ei vaadittu kielitasotestiä, mutta Erasmus-opiskelijoille oli suositeltu tasoa B1. Itse olen käynyt lukiossa lyhyen espanjan, ja sen jälkeen yliopistossa kertaillut itsenäisesti sekä parin kurssin avulla. Näiden pohjalta arvelen kielitasoni olleen juuri tuota B1-tasoa, ainakin ymmärtämisen osalta (puhuminen on aina vaikeampaa). Farmasian kurssit olivat englanniksi, mutta ravitsemustieteen kurssit espanjaksi. Koin, että lukion lyhyellä espanjalla pärjäsi ihan hyvin.
Espanjassa ylipäätään paikalliset puhuvat välillä huonosti englantia, joten vaikka kursseja voisikin suorittaa englanniksi, on silti hyvä osata edes alkeet espanjan kielestä. Lisäksi Valenciassa puhutaan myös sen itsehallintoalueen omaa kieltä, valenciaa. Vaikka paikalliset tykkäävätkin puhua mieluummin valenciaksi, myös espanjalla pärjäsi, enkä itse esimerkiksi osannut valenciaa vaihdon alkaessa ollenkaan. Yliopisto järjesti joitakin kielikursseja, mutta kurssit olivat maksullisia, eikä varmuutta opintopisteiden saamisesta, joten en päätynyt ottamaan kielikursseja. Jälkeen päin koen, että ehkä kursseilla olisi saanut varmuutta espanjan puhumiseen, vaikka ymmärtämiseni olikin jo hyvällä tasolla.
Elämää Valenciassa
Ihastuin Valenciaan kaupunkina jo heti ensimmäisinä päivinä. Valencia on kaupunki täynnä rantaa, kulttuuria, appelsiinipuita, lämpöä, aurinkoa, kahviloita, ravintoloita ja vanhan kaupungin kapeita kujia. Kaupunki on mielestäni sopivan kokoinen ja aina löytyy jotain tehtävää tai nähtävää. Lisäksi oli unelmaa asua viiden minuutin päästä meren rannalta! Suuri plussa oli myös se, että koin kaupungin turvalliseksi. Esimerkiksi en kokenut oloani turvattomaksi pimeällä yksin liikkuessa, ja lisäksi esimerkiksi taskuvarkaista ei tarvinnut olla huolissaan, toisin kuin esimerkiksi Barcelonassa.
Valencian vanhakaupunki
Valenciassa toimii useampi aktiivinen erasmus-järjestö, jotka järjestivät ohjelmaa lähes päivittäin. Näissä tapahtumissa oli helppoa tutustua ihmisiin ja saada kavereita. Ylipäätään koin helpoksi tutustua muihin vaihtareihin, sillä kaikki ovat alussa samassa tilanteessa. Toisaalta taas paikallisiin oli vaikeampi tutustua, osaltaan myös siksi, että löysin jo heti alussa kaveriporukan vaihtareista, joten myös koulussa tuli vietettyä aikaa vaihtarien kanssa, eikä sitä kautta tullut tutustuttua niin paljon paikallisiin.
Arki Espanjassa oli pääosin samanlaista, kuin Suomessakin: päivällä opiskelua yliopistolla ja iltapäivällä / illalla kaverien kanssa olemista ja harrastuksia. Koulussa erona meidän kandivaiheeseemme Suomessa oli se, että joka päivä oli luentoja yliopistolla. Opiskelu ei siis ollut niin itsenäistä kuin Suomessa, ja välillä kaipasin sitä, että pystyisin vapaammin aikatauluttamaan päiviä. Harrastuksiini Valenciassa kuului jooga, tanssi ja surffaus, joita harrastin iltaisin ja viikonloppuisin.
Joogaa rannalla
Vaihdon kohokohdat
Vaihdon kohokohtia olivat etenkin uusiin ihmisiin tutustuminen sekä uusien kavereiden kanssa tehdyn yhteiset reissut ympäri Espanjaa. Hienoa oli myös kokea tunne siitä, että myös ulkomailla pärjää, vaikka lähdinkin matkaan yksin. Lisäksi Valencian sää oli ihana! Lähes joka päivä paistoi aurinko, ja lämpöä riitti koko vaihtojaksoni ajan, myös kylmimpinä kuukausina tarkeni esimerkiksi syödä tai istua iltaa ulkona.
Marraskuussa syömässä terassilla
Mitä jäi käteen?
Kokonaisuudessaan vaihtojaksoni oli oikein onnistunut, eikä minulle sattunut suurempia vastoinkäymisiä vaihdon aikana. Tykkäsin vaihdossa olemisesta niin paljon, että olisin mielelläni jäänyt Valenciaan pidemmäksikin aikaa, jos opinnot Suomessa olisivat sen sallineet. Voin siis ehdottomasti suositella vaihtoon hakemista, jos yhtään siltä tuntuu. Vaikka aluksi jännittäisi, ja epäilisi esimerkiksi omaa kielitaitoaan, ei silti kannata jättää hakematta vaihtoon. On luonnollista, että vaihtoon hakeminen ja lähteminen jännittää mutta pian ulkomailla asuessa huomaa, että kyllä siihen pystyy ja kielitaitokin kehittyy vain sitä käyttämällä!
Vaihdosta jään kaipaamaan uusia kavereita, Valencian kauniita katuja, lämpöä ja aina yhtä upeita auringon nousuja ja -laskuja.
Terkuin Mari, 3. vuoden opiskelija